Ajankohtaista

18.3.2025
Kuhmalahden kotiseutuyhdistys on saanut Leader Kantrin tukea Kuhmalahden kotiseutumuseon näyttelyn uudistamiseen kesälle 2025. Hankkeen aikana museon perusnäyttely tullaan uudistamaan sekä aitassa että pakarissa. Näyttelyyn rakennetaan uusia esillepanorakenteita, ja esineistö järjestetään uudelleen teemoittain.

Osaksi näyttelyä tuodaan digitaalisia sisältöjä, kuten ääniopastus ja videoita, ja lisäksi kaikki näyttelykyltit uusitaan, ja museon saavutettavuutta parannetaan sekä tilaratkaisuin että verkkosisällöin.

Hankkeessa tullaan osallistamaan nuoria sekä näyttelyn suunnitteluun että oppaiksi kesäkaudelle. Yhteistyötä tehdään myös paikallisten toimijoiden kanssa. Uudistus tuo Kuhmalahden historian esiin entistä selkeämmin ja elävämmin – ja tarjoaa kävijöille uudenlaisen tavan tutustua alueen kulttuuriperintöön.